Fenella O’Neill on syntynyt ja kasvanut Sydneyssä, Australiassa, jossa hän aloitti baletin 5-vuotiaana opettajanaan Patrina Coates (The Australian Ballet). Hän rakastui balettiin jo lapsena ja 15-vuotiaana hän harjoitteli täysipäiväisesti opettajinaan Julia Horvath and Gilly Revie. Harjoitteluvuotensa hän tanssi Alberta Ballet Companyssa Kanadassa.

Tanssijana Fenella on työskennellyt ryhmissä State Street Ballet, Santa Barbara Kalifornia  (2017–18) sekä Oklaholma City Ballet (2018–20), josta hänen rakkaimmat muistonsa ovat Septime Webren ALICE- ja George Balanchinen Neljä luonnekuvaa -teoksista. Baletin lisäksi Fenella on edistänyt osaamistaan nykytanssin parissa. Hän on ollut mukana lukuisissa nykytanssin työpajoissa, kuten Jacob’s Pillow ja DART tanssiryhmän intensiivitoiminnassa.

Fenella palasi Australiaan koronapandemian aikana, jolloin opettamisesta kehittyi hänen toinen intohimonsa esiintymisen lisäksi. Baletin ja nykytanssin lisäksi Fenella toivoo voivansa hyödyntää myös jazztanssin mahdollisuuksia opetuksessaan.  ”Uskon, että kaikki voivat hyötyä tanssimisesta. Tanssi tuo elämään valtavasti iloa ja myös itseluottamusta, kun voi ylittää itsensä ja oppia jotakin mihin ei olisi aikaisemmin voinut kuvitellakaan pystyvänsä.”

Fenella opettaa englanniksi.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.